lukuaika 3 minuuttia
Jun 19, 2024 2:00:00 PM

Muutoksia TaikaTilauksen organisaatiossa

TaikaTilauksen toimitusjohtajuus vaihtuu 1.7.2024 alkaen. Seuraajani TaikaTilauksen toimitusjohtajan tehtävissä on viime uutiskirjeessä esitelty Mika Kukkonen. Tavoitteenamme on varmistaa hyvin alkanut ja jatkunut TaikaTilauksen kasvu myös tulevaisuudessa.

TaikaTilauksen kasvun varmistamiseksi tulen jatkossa keskittymään asiakkaisiin, teihin nykyisiin asiakkaisiimme, sekä myös uusiin tuleviin TaikaTilauksen asiakkaisiin, Kaupallisen johtajan / Myyntijohtajan tehtävissä. Teemme tiivistä yhteistyötä Mikan ja muun TaikaTilaus tiimin kanssa, jotta voimme tarjota teille niitä palveluita, joilla te voitte vahvistaa ja tukea omaa liiketoimintaanne.

Haluamme tarjota nykyasiakkaillemme parhaan palvelun ja moderneimman ohjelmiston, joka taipuu kaikkiin tarvittaviin asiakkaidemme tulevaisuuden tarpeisiin. Lisäksi haluamme varmistaa, että uusien asiakkaiden siirtyminen TaikaTilauksen palvelujen käyttämiseen on mahdollisimman joustavaa.

Uusien asiakkuuksien ja kasvun myötä meillä on mahdollisuus kehittää ratkaisujamme ja palveluamme on entistäkin paremmiksi. Tämä hyödyttää tietenkin myös kaikkia nykyisiä asiakkaitamme.

"On ollut hienoa vetää TaikaTilausta viimeiset kolme kasvun vuotta. Nyt on hyvä aika uudelle miehitykselle ja TaikaTilauksen seuraavalle kasvun vaiheelle, jota omalta osaltani tulen varmistamaan edellä esitetyssä roolissa sekä TaikaTilauksen partnerina ja hallituksen jäsenenä".

- Jari Mäkinen

Jari Mäkelä

Jari
Toimitusjohtaja
30.6.2024 asti

Mika Kukkonen

Mika
Toimitusjohtaja
1.7.2024 alkaen

 

TaikaTilaus tukiohjeet ja tukikanava ovat uudistuneet

Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme parhaat mahdolliset tukiratkaisut, joiden avulla asiakas voi riittävän helposti ja nopeasti löytää tarvitsemansa tiedon erilaisissa ohjelmiston käyttöön liittyvissä arjen tilanteissa.

Uusi tukikanavamme löytyy osoitteesta support.taikatilaus.fi. Jokaisen asiakkaamme oman TaikaTilaus käyttöliittymän oikeassa yläkulmassa oleva "ohjeet" linkki vie tälle samalle sivustolle. Olemme uusineet sekä ohjeidemme teknisen toteutuksen (uusi alusta ja parempi käytettävyys), visuaalisen ilmeen ja käyttöliittymän, sekä myös varmistaneet, että ohjeiden ryhmittely ja ohjeiden sisältö ovat ajantasaisia. Yhtenä merkittävänä parannuksena on kehittynyt hakutoiminto, joka tuo paljon lisää joustavuutta tärkeän tiedon löytämisessä.

Asiakastukeen liittyvä kokonaisratkaisumme koostuu laajemmasta koko ohjelmistoa koskevasta ohjeistuksesta, pikaohjeista sekä ohjevideoista. TaikaTilaus-ohjelman kehittyessä tulemme myös lisäämään ohjeistusta palveluun, sekä tuottamaan uusia pikaohjeita, sekä videoita teille tärkeistä aiheista. Yhtenä osana kokonaisuutta ovat myös FAQ osio ja versiotiedotteet, sekä linkki ja ohjeet varsinaisten tukipyyntöjen / tikettien toimittamiseen.

Käykää ihmeessä tutustumaan uuteen tukisivustoomme, joko support.taikatilaus.fi tai suoraan oman palvelunne käyttöliittymästä. Otamme mielellään vastaan myös ehdotuksianne aiheista tai teemoista joista toivotte lisää ohjeistusta.

TaikaTilaus verkkosivut uudistuvat

TaikaTilaus verkkosivut ovat myös uudistumassa. Uudet verkkosivut tullaan julkaisemaan elokuun aikana, arviolta elokuun puolivälissä, mutta viimeistään elokuun lopulla. TaikaTilaus verkkosivut saavat kokonaan uuden modernin ilmeen ja niiden sisältö päivittyy täyttämään entistä paremmin sen mitä TaikaTilaus on ja mitä ratkaisuja ja palveluita sillä on mahdollista tarjota asiakkailleen.

TaikaTilaus verkkosivut uudistuvat

Arvonlisäveron muutos astuu voimaan 1.9.2024

Kuten kaikki hyvin tiedämme astuu uusi yleinen arvonlisäveron korotus voimaan 1.9.2024. Muutos koskee sitä arvonlisäveron alaista toimintaa, jossa on ollut käytössä Alv. 24%. Uusi arvonlisäprosentti on 25,5%.

TaikaTilauksen ja asiakkaidemme toiminnassa muutos koskee ilmoitusmyynnin hallintaa ja ilmoitusmyyntiä, ei tilausmyyntiä eikä tilaajahallintaa, jossa on käytössä alennettu Alv. kanta, 10%.

TaikaTilaus tulee tekemään tarvittavat muutokset ohjelmistoonsa niin, että 1.9. alkaen ilmoitusasiakkaille muodostettavissa laskutuspyynnöissä ja lähtevissä laskuissa on käytössä uusi korotettu Alv. verokanta.

Tärkeä yksityiskohta vielä muutokseen liittyen: Jos lasku toimitetaan kirjeenä ja tähän liittyy maksutapalisä, esim. paperilaskutuslisä 3€, noudatetaan näiden lisien osalta myös samaa 24 % mukaista Alv. kantaa, kunnes tulee käyttää uutta Alv. 25,5% verokantaa.

Integraatiopalvelujen kehittäminen jatkuu

Kehittämme edelleen TaikaTilauksen integraatiopalveluita asiakastarpeidemme mukaisesti. Uusimpina integraatioina tulemme ottamaan käyttöön integraatiorajapinnan Fennoa taloushallinto- ja kirjanpitojärjestelmään. Lisäksi meillä on toteutettu integraatio Anygraafin Planner suunnittelutyökaluun. Tämä mahdollistaa TaikaTilauksen ilmoitushallinnan ohjelmiston käyttämisen Plannerin kanssa.

Lisäksi meillä on suunnitteilla integraatio perintäpalveluja tarjoavan toimijan kanssa. Palaamme asiaan tarkemmin kun yhteistyöneuvottelut mahdollisen tulevan kumppanin kanssa on saatu päätökseen.

Tarkoituksenamme on rakentaa kumppanuusverkosto, jonka kanssa yhteistyössä ja yhdessä kykenemme tarjoamaan mahdollisimman kattavan palvelukokonaisuuden asiakkaillemme ns. "yhden luukun" periaatteella.

Vuoden 2024 uutiskirjeet ja webinaarit

Syksyn aikana tulemme julkaisemaan vielä 2 sähköistä uutiskirjettä ajankohtaisista TaikaTilaus asioista.

Syksyllä jatkamme myös TaikaTilauksen webinaarisarjaa jossa käsitellään ajankohtaisia TaikaTilaus ohjelmistoon ja palveluihin liittyviä asioita. Tulemme järjestämään syksyn aikana 1-2 webinaaria. Mikäli teillä on erityisiä toiveita webinaareissa käsiteltäviksi aiheiksi ja teemoiksi kuulemme tästä kovin mielellämme.

Vanhoja webinaaritallenteita voit katsoa täältä.